Yritysrahoitus

Rahoitusmarkkinoiden muuttuessa ja monipuolistuessa rahoituspäätöksiin liittyvien ongelmien ymmärtäminen on yhä tärkeämpi osa yrityksen toimintaa. Investointi- ja rahoituspäätöksiä suunnitteleva yritysjohto joutuu tekemään päätöksiä muun muassa rahoituskustannuksista, sijoitusportfolioista ja riskinhallintakeinoista.

Yritysrahoitus -kirjassa kohtaavat moderni rahoitusteoria ja yritysjohdon reaalimaailma. Kirja antaa systemaattisen, käytännönläheisen ja todellisen yrityselämän esimerkeillä valaistun kuva rahoituspäätösten taustalla vaikuttavista tekijöistä. Kirjassa käydään laaja-alaisesti läpi yritysrahoituksen keskeiset osa-alueet. Kirjan tehtävät on ryhmitelty perus- ja syventäviin harjoituksiin. Tehtävät on rakennettu todellista rahoitusmarkkinainformaatiota hyväksikäyttäen ja yritystasolla kohdattavia todellisia ongelma- ja päätöstilanteita mahdollisimman tarkasti mukaillen.

Yritysrahoitus on tarkoitettu korkeakoulujen yritysrahoituksen opetukseen sekä perus- että syventäville kursseille. Kirja soveltuu käytettäväksi myös aikuis- ja täydennyskoulutuksessa ja se sopii lisäksi yritysrahoituksen käsikirjana ja hakuteoksena.


ISBN-10:
9513748952
Kieli:
suomi
Kustantaja:
Edita
Painos:
5-6.
Painovuosi:
2010
Sidosasu:
nid.
Sivumäärä:
449
Tekijät:
Jyrki Niskanen, Mervi Niskanen
Viivakoodi 9789513748951
Tuotekoodi 28010772
Tekijä Niskanen
45,00 €
Tuote ei ole tällä hetkellä saatavilla.