Mobiilimuksut, Lasten ja nuorten mediaympäristön muutos, osa 3

”Mobiilimuksut” on Lasten- ja nuorten mediaympäristö muutos -hankkeen kolmannen kierroksen tutkimus- raportti. Vuonna 2007 aloitettu pitkittäistutkimus tarkastelee osin samojen 5-, 8-, 11- ja 14-vuotiaiden lasten ja nuorten mediankäyttöä, kolmen vuoden välein.


Vuonna 2013 lasten ja nuorten mediaympäristössä näkyi muutos kohti mobiilia. Monilla lapsilla oli käytössään jo omat kannettavat tietokoneet ja älypuhelinten kautta he pääsivät verkkoon niin koululuokasta kuin omasta huoneesta käsin. Myös mobiilipelien suosio oli kasvanut; jo 5-vuotiaat naputtelivat innokkaasti Angry Birds-peliä. Kosketusnäytölliset teknologiat tekevät oppimisen helpoksi yhä nuoremmille ikäryhmille. Myös kuvien merkitys on kasvanut ja jopa 5-vuotiaat voivat ottaa itsestään “selfieitä”.

Raportissa kerrotaan eri ikäryhmien mediasuosikeista ja käyttötavoista, pelaamisen viehätyksestä, lasten omasta mediatuotannosta ja mediariskeistä. Lasten ja nuorten mediaympäristö näyttäytyy raportissa monenkirjavana, iloa tuovana, ystävyyden paikkana, mahdollistavana, mutta välillä myös jännittävänä ja ahdistavana.


ISBN-10:
9789514494833
Kieli:
suomi
Kustantaja:
Tampereen Yliopisto/CMT
Painos:
1. painos
Painovuosi:
2014
Sidosasu:
nid.
Sivumäärä:
132
Tekijät:
Noppari, Elina
Viivakoodi 9789514494833
Tuotekoodi 29580010
Tekijä Noppari, Elina
15,00 €
Tuote ei ole tällä hetkellä saatavilla.