Suomen psykiatrinen hoitojärjestelmä 1990-luvulla historian jatkumon näkökulmasta, Kyo:n julkaisuja D 440

Hyvönen Juha (LL) 10.10.2008\nLääketieteellinen tiedekunta\nPsykiatria ja oikeuspsykiatria\nSuomen psykiatrinen hoitojärjestelmä 1990-luvulla historian jatkumon näkökulmasta\n\nVastaväittäjä: Professori Raimo K.R. Salokangas, Turun yliopisto\nKustos: Professori Jari Tiihonen, Kuopion yliopisto\nAika ja paikka: Perjantai 10.10.2008 klo 12, Niuvanniemen sairaalan Vanha juhlasali\n\nVäitöstiedote:\nHistorian tarkastelu syventää ymmärrystä psykiatrisen hoitojärjestelmän 1990-luvusta\n\nMielenterveyden häiriöt ovat yksi keskeisimmistä kansanterveysongelmista myös Suomessa. Vuosituhannen vaihteessa oli esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä jo yli satatuhatta suomalaista. Koko työkyvyttömyyseläkekannasta mielenterveyden häiriöistä johtuvien eläkkeiden osuus oli vuonna 2006 jo 44 prosenttia. Näiden eläkkeiden painottuminen selkeästi muita kansansairausryhmiä nuorempiin ikäluokkiin lisää suuresti niiden kansantaloudellistakin merkitystä. On arvioitu, että jostakin psyykkisestä häiriöstä kärsii jopa 20–25 prosenttia väestöstä.\n\nSuomen psykiatrisessa palvelujärjestelmässä tapahtui 1990-luvulla merkittäviä muutoksia. Psykiatrinen ja muu erikoissairaanhoito yhdistyivät hyvin pitkän erillisyyden historian jälkeen vasta vuonna 1991. Maamme ensimmäinen mielenterveyslaki, vuoden 1993 valtionosuusuudistus ja muut julkishallinnon suuret muutokset sekä syvä talouslama muovasivat järjestelmää. Mielenterveyspalvelut hajaantuivat voimakkaasti. Merkittävästi päätösvaltaa psykiatriassa siirtyi uusille tahoille, pois alan ammattihenkilöiltä ja kuntatasolle saakka. Alan yhteiskunnallinen asema muuttui monimutkaisella tavalla.\n\n1990-luvun muutokset olivat vaihtelevassa määrin suunniteltuja ja ennakoituja, ja niitä on kokonaiskuvan tarkentumiseksi tarkasteltava myös pitkää historiaa vasten. Tässä väitöstutkimuksessa muodostettiin ensin kuvaus psykiatrian pitkästä kehityskulusta länsimaisessa kulttuuripiirissä ja Suomessa sen osana. Näin avautuneesta uudenlaisesta näkökulmasta tarkasteltiin sitten 1990-luvun kehitystä, jota todennettiin käytettävissä olevalla tieteellisellä ja tilastollisella tiedolla. Perimmäisenä tavoitteena oli tulkita tapahtumia 1990-luvun Suomessa osana historian pitkää jatkumoa.\n\nPsykiatrian historialliset juuret länsimaissa ovat pitkälti etenkin vaikeimmin sairastuneiden ihmisten eristämiseen perustuvassa (hoito)mallissa. Se palautuu kauan kestäneeseen aikakauteen, jolloin todellisia toimivia mielenterveyden häiriöiden hoito- ja parannuskeinoja ei juuri ollut olemassa. Vuosisatojen aikana yhdeksi psykiatrisen hoitojärjestelmän keskeisimmistä tehtävistä muotoutui mieleltään normaaleiksi katsottujen ihmisten suojeleminen siltä haitalta tai vaaralta, jonka mieleltään epänormaaleiksi luokiteltujen ihmisten uskottiin aiheuttavan. Usko psykiatristen sairauksien parantumattomuuteen on ollut voimakasta. Kulttuurillisilla ja taloudellisilla tekijöillä on ollut hyvin suuri merkitys potilaille ja hoitojärjestelmille.\n\n1900-luvun loppuvuosikymmeninä länsimaissa tapahtui merkittävää kehitystä mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Tieteessä ja hoidon tuloksellisuudessa saavutettiin suuria edistysaskelia, ja aatteellisella tasolla alettiin historiallisesti pyrkiä kohti järjestelmien avohoitopainotteisuutta. Häpeän stigma ja ennakkoluulot ovat kuitenkin varjostaneet sitkeästi mielenterveyspotilaiden elämää ja hoitojärjestelmiä. Asenteet yksilö- ja väestötasolla ovat usein vanhojen aikojen perua ja muuttuvat tieteellistä kehitystä hitaammin.\n\nSuomessa psykiatrinen hoitojärjestelmä on kehittynyt enimmäkseen yleisten länsimaisten suuntaviivojen mukaisesti, usein kuitenkin viiveellä. Tarve laitospaikkojen lisärakentamiseen ohjasi ja myös urautti kehitystä vuosisatojen ajan. Suuri rakennemuutos käynnistyi 1970- ja 1980-luvulla suunnitelmallisena ja pitkälti psykiatrian ammattikunnan ohjaamana laitoshoidon purkamisena sekä avohoidollisten palvelujen samanaikaisena rakentamisena. 1990-luvulla psykiatriaa koskevissa asenteissa tapahtui selkeä myönteinen kulttuurillinen muutos, mutta toisaalta erityisesti terveydenhuollon säästöpaineet nostivat esiin myös käsityksiä, joissa väheksyttiin psykiatrian merkitystä lääketieteen erikoisalana. Taloudellisena kriisiaikana korostuivat historiaan kytkeytyvät mielikuvatason arvostuskysymykset. Avohoidon kehittäminen ei enää seurannut sairaansijojen vähentämistä. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon menetykset terveydenhuollon ”lamanhoitotalkoissa” olivat korostuneen suuret. Tilastoinnin puutteellisuuden vuoksi tarkkoja taloudellisia menetyksiä tai yksittäisten muutostekijöiden vaikutuksia ei voida arvioida luotettavasti.\n\n1990-luvun tapahtumat toimivat tuoreena muistutuksena psykiatrian vahvasta sidonnaisuudesta kulttuurillisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Alalle on tärkeää olla lähellä muuta lääketiedettä, terveydenhuoltoa ja yhteiskuntaa sekä muistuttaa hoitojensa tuloksellisuudesta ja mielenterveyden suuresta merkityksestä koko kansanterveyden kannalta. Näin myös psykiatrian yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen asema voisi vahvistua. Uudenlainen mielenterveyspalvelujen järjestelmä on vasta muotoutumassa, ja mielenterveystyön kokonaisuus vaatii myös uusia avauksia yhteiskunnan eri tasoilla.\n\nVäitöskirja on julkaistu sarjassa Kuopion yliopiston julkaisuja D. Lääketiede, ISBN 978-951-27-1160-4. Sitä voi tilata yliopiston kirjaston julkaisumyynnistä, sähköposti: yrjo.valtanen@uku.fi tai verkko-osoitteesta http://www.uku.fi/kirjasto/julkaisutoiminta/julkmyyn.shtml\n\nLisätietoja:\nLL Juha Hyvönen\np. 050 379 7245\njmhyvone@hytti.uku.fi\n\nKuopion yliopisto\nViestintä\ntiedotus@uku.fi

ISBN-10:
978-951-27-1160-4
Kieli:
fin
Sivumäärä:
279 s.
Tekijät:
Hyvönen Juha(diss)
Tuotekoodi 020443
38,35 €