Riskillä Merkityt

-"Uusi eetos pyytää vanhempia epäilemään jälkikasvuaan ja pyrkii rakentamaan aikuisrintamaa lapsia ja nuoria vastaan." Riskillä merkityt -teoksessa Timo Harrikari analysoi suomalaisen lapsuuden ja nuoruuden hallinnassa 1970-luvulta lähtien tapahtunutta muutosta. Kirja hahmottaa lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevan yhteiskunnallisen ilmapiirin vaiheittaista muutosta, suvaitsemattomuuden lisääntymistä ja kontrollipyrkimysten tehostumista. 1990-luvun lama asettuu vedenjakajaksi: sen jälkeisen lapsi- ja nuorisopolitiikan keskeisiä käsitteitä ovat olleet huoli, riski ja puuttuminen. Teoksessa on laaja empiirinen osuus, jossa käydään läpi muun muassa lapsiin ja nuoriin liittyviä eduskuntakeskusteluja, iltapäivälehtikirjoittelua ja turvallisuusohjelmia. Niissä näkyvä muutos kytkeytyy uudentyyppisen poliittisen hallinnan tavan - riskipolitiikan - nousuun 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Riskipolitiikassa lapsia ja nuoria ympäröivä todellisuus näyttäytyy ennakoimattomana ja arvaamattomana. Nuoret nähdään potentiaalisina riskeinä, ja riskien hallintaan on otettu mallia angloamerikkalaisesta kriminaalipolitiikasta. Laman jälkeisessä politiikassa kalkyloidaan sitä, kuinka paljon julkisen sektorin tulonsiirtoja ja palveluita voi kaventaa suhteessa ilmenneiden ongelmien tason muutoksiin.


ISBN-10:
9789525464467
Kieli:
suomi
Kustantaja:
Nuorisotutkimusseura
Painos:
1. painos
Painovuosi:
2008
Sidosasu:
nid.
Sivumäärä:
322
Tekijät:
Timo Harrikari
Viivakoodi 9789525464467
Tuotekoodi 28090031
Tekijä Harrikari
28,00 €
Tuote ei ole tällä hetkellä saatavilla.