Regulation of eating behaviour in human obesity with special reference to cephalic phase reactivity

Lihavuus on merkittävä kansanterveydellinen ongelma; joka toinen suomalainen on vähintään lievästi liikapainoinen ja joka viidennelle siitä aiheutuu terveydellistä haittaa. Lihavuuden syyt tunnetaan kuitenkin huonosti. Pohjimmiltaan lihavuudessa on kyse energian saannin ja kulutuksen epätasapainosta. Syömiskäyttäytymisen ja sen säätelyn tunteminen ovat siksi keskeisessä asemassa lihavuuden syiden ymmärtämisessä. Syöminen ja siihen liittyvä käyttäytyminen ovat monimutkaisesti säädeltyjä. Jo ennen syömisen aloittamista ruoan tai siihen liittyvien vihjeiden näkeminen, haistaminen, maistaminen tai ajatteleminen saavat elimistössä aikaan monia reaktioita. Tuttu ilmiö on esimerkiksi syljenerityksen lisääntyminen herkullisen ruoka-annoksen näkemisen seurauksena. Näitä reaktioita kutsutaan kefaalisen eli aivojen aktivoitumisvaiheen reaktioiksi. Reaktioiden on syömishäiriöiden kehittymiselle. Tässä väitöskirjatutkimuksessa on tarkasteltu ruoan näkemisen tunteissa, aivoissa ja muualla elimistössä aikaansaamia reaktioita lihavilla ihmisillä. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, jossa reaktioita on selvitetty samanaikaisesti kaikilla näillä tasoilla.

ISBN-10:
951-781-675-8
Kieli:
eng
Sivumäärä:
91, [64] s. kuv.
Tekijät:
Karhunen Leila
Tuotekoodi 019055
18,16 €