Ihminen Ja Ympäristö

Käsitys ihmisen ja ympäristön suhteesta on laajnetunut ja monipuolistunut. On alettu ymmärtää, kuinka herkästä ja mutkikkaasta järjestelmästä on kyse. Maapallolla on noin kymmenen miljoonaa eliölajia, ja niistäkin tunnetaan vain pieni osa. Elinympäristöjen kirjo on häikäisevä.

Tämä sunnaton monimuotoisuus tarjoaa ihmiskunnalle elintärkeitä raaka-aineita, palveluja ja henkisiä eväitä. Ihmisen ja ympäristön suhteesta uhkaa kuitenkin tulla ihmiskunnan kohtalonkysymys. Samalla kun on ruokittava maapallon kasvava väestö, pitäisi myös säilyttää maailman merien, metsien ja muun ympäristön luonnonrikkaus ja tuottavuus.

Ihminen ja ympäristö on laaja katsaus ihmisen ja ympäristö vuorovaikutukseen. Teoksen aihepiirit ulottuvat eliölajien sukupuutoista ilmastonmuutokseen ja kulutuskulttuurista metsäluonnon suojeluun. Se kertoo myös vaikuttamisen monista mahdollisuuksista: on olennaista, millaisia päätöksiä kotona, työpaikoilla ja vaaliuurnilla tehdään. Jäsennelty kokonaiskuva monimutkaisesta maailmasta parantaa päätöksenteon ja demokratian laatua. Se avulla hahmottuvat paremmin myös lähitulevaisuuden uhkat.

Alansa parhaat suomalaiset asiantuntijat esittävät teoksessa tuoreita näkökulmia ympäristöasioihin ja ihmisyhteisöjen vastuunkantoon. Teos auttaa ymmärtämään ympäristöongelmien syitä, seurauksia ja ratkaisukeinoja sekä tarjoaa oivaltavia vastauksia nykyajan polttavimpiin ympäristökysymyksiin.


ISBN-10:
9524952173
Kieli:
suomi
Kustantaja:
Gaudeamus
Painos:
1. painos
Painovuosi:
2011
Sidosasu:
sid.
Sivumäärä:
462
Tekijät:
Jari Niemelä, Eeva Furman, Antti Halkka, Eeva-liisa Hallanaro, Sanna Sorvari
Viivakoodi 9789524952170
Tuotekoodi 28070046
Tekijä Niemelä, Furman, Halkka, Hallanaro
49,00 €
Tuote ei ole tällä hetkellä saatavilla.