Miten sota soi, sotaelokuva,ääni ja musiikki

Elokuvat ovat soivia teoksia. Musiikki ja äänisuunnittelu luovat elokuvassa merkityksiä siinä missä kuva ja vuorosanatkin. Myös sota soi: sodalla on oma äänimaisemansa aina taistelun melusta rintamaradioihin. Miten sota soi? avaa kuulokulmia sotaelokuvaan ja elokuvaan yleensä. Kirjassa tarkastellaan, miten sotaelokuvan musiikki ja äänisuunnittelu soittavat sodalle, väkivallalle ja kuolemalle erilaisia merkityksiä. Tutkimus keskittyy kriittisiä viestejä rakentaviin toisen maailmansodan taisteluelokuviin aina Tuntemattomasta sotilaasta Veteen piirrettyyn viivaan. Toinen maailmansota on elokuvien perussota, jonka avulla neuvotellaan myös tämän päivän maailmasta ja nykysotien oikeutuksesta. Miten sota soi? haastaa kuuntelemaan elokuvia uusin korvin ja siten myös näkemään enemmän. Samalla kirja valaisee musiikin ja äänen toimintaa elokuvassa ja nykykulttuurissa yleensä.

Susanna Välimäki (FT) on Helsingin yliopistossa toimiva musiikintutkija, joka on keskittynyt länsimaiseen taide-, populaari- ja elokuvamusiikkiin, äänellisen kulttuurin tutkimukseen sekä tieteen yleistajuistamiseen. Välimäki tunnetaan myös Yleisradion konserttimusiikkia esittelevästä Kausikortti-televisio-ohjelmasta.


ISBN-10:
978-951-44-7395-1
Kieli:
suomi
Painos:
1. painos
Painovuosi:
2008
Sidosasu:
nid.
Sivumäärä:
332
Tekijät:
Välimäki Susanna
Viivakoodi 9789514473951
Tuotekoodi 28020143
Tekijä S=KUL Välimäki, Susanna(toim.)
28,00 €