Palomiehen ammatti työnä ja elämäntapana, Akateeminen väitöskirja

Viimeisen sadan vuoden aikana vapaaehtoistoiminnalle perustuva pelastustoiminta on Suomessa ammatillistunut ja muuttunut mitattavaksi, markkinakäsittein ohjattavaksi toiminnaksi. Kun 60- ja 70-luvuilla palomiesten tehtävänä oli vielä pitkälti tulipalojen sammuttaminen ja onnettomuustilanteisiin reagointi, ovat nykypalomiehet kiireellisten ja kiireettömien palveluiden tuottajia, joiden toimintaa ohjataan riskianalyysein ja toimintasuunnitelmin. Palomiehen ammatin kehitys heijastaakin mielenkiintoisella tavalla suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista ja 80-luvulla alkanutta hyvinvointiyhteiskunnan murrosta.\n\nTutkimuksessa kysytään, miten palomiehet yhdessä rakentavat ymmärrystä menneestä ja nykyisestä palomiestyöstään, yhteisöstään ja identiteetistään. Identiteetti ymmärretään tutkimuksessa substantiivin sijaan verbinä, jolloin mielenkiinnon kohteena on se, miten eri tavoin identiteettiä puheessa yhdessä rakennetaan.\n\nTutkimuksen aineistona ovat kolmessa pelastuslaitoksessa pidetyt kokoussarjat (25 kokousta), joiden tavoitteena oli kehittää palomiesten kanssa uudentyyppisiä työtehtäviä. Aineisto kerättiin vuosina 2001¬2002, palomieslakkojen jälkimainingeissa. Työskentelyssä käytettiin muutoslaboratoriomenetelmää. Palomiesten kokouspuheen analyysissä on käytetty diskurssianalyysiä ja narratiivista analyysia.\n\nTutkimus osoittaa, että palomiesten kokemukset työstään ovat ristiriitaisia: näkökulmasta riippuen samoja tehtäviä voidaan esimerkiksi pitää joko turhina tai luontevana osana palomiestyötä. Tutkimuksen merkittävin tulos onkin kahden erilaisen palomiestyöhön, -yhteisöön ja -identiteetteihin liittyvän jäsentämistavan, diskurssin, tunnistaminen. Ensimmäisessä diskurssissa palomiehen ammatti jäsentyy elämäntavaksi, toisessa työksi. Diskurssit elävät rinnakkaisina jäsentämisen tapoina. Elämäntapadiskurssissa palomiehet jäsentävät työtään menneen palomiestyön kontekstissa, jolloin työtä tarkastellaan suhteessa 70- ja 80-lukujen palomiestyön sisältöihin. Työstä puhutaan lähinnä liittyen urheiluun, asemapalvelutehtäviin tai muuhun hauskaan tekemiseen. Työtä ja sen muuttumista tarkastellaan ensisijaisesti palomiehen näkökulmasta, jolloin palomiestyöksi määritellään ”keikat”, pääasiassa kiireelliset tehtävät. Työssä tapahtuvat muutokset jäsennetään oman organisaation sisäisiksi asioiksi. Identiteettiä rakennetaan suhteessa muihin tekemällä eroa palomiesten ja muiden välille mm. vastakkainasettelun ja oman yhteisön kiinteyden korostamisen keinoin.\n\nTyödiskurssi syntyy 90-luvun muutoksia käsittelevän puheen yhteydessä, kun palomiehet ottavat käyttöön aiemmasta poikkeavan tavan jäsentää ja ymmärtää palomiestyö ja sitä kautta myös palomiehen ammatti, identiteetti ja -yhteisö. Toisin sanoen palomiestyön jäsentämisen periaate muuttuu. Diskurssissa palomiestyötä jäsennetään ensisijaisesti yhteiskunnallisen ja toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen kontekstissa. Siinä missä elämäntapadiskurssissa palomiestyön määrittäjäksi asettuu palomies ja palomiestyöksi vaativat kiireelliset tehtävät ja asemapalvelu, määritellään työdiskurssissa palomiestyötä yhteiskunnan tarpeista käsin. Muutos on diskurssissa keskeinen selittäjä: esimerkiksi ambulanssien asiakaskunta on muuttunut, koska yhteiskunta on muuttunut. Kun elämäntapadiskurssissa suhtautumista rakennetaan ensisijaisesti erojen tekemisen kautta, rakennetaan työdiskurssissa suhtautumista uudelleenjäsentämisen avulla.\n\nTutkimuksen palomiehet käyttävät puheessaan erilaisia strategioita, kuten vastakkainasettelua, ulkoistamista, kuulumista ja erottautumista, määritellessään identiteettiään suhteessa muihin Esimerkiksi kuulumisen tunnuspiirteiksi puheessa esitetään saman työajan tekeminen ja työvuorossa ”eläminen”, tasa-arvoisuus, pysyvyys ja työvuoron erityispiirteiden vaikutusten ymmärtäminen. Erottautumista tuotetaan puolestaan eri ryhmien rajaamisella (me – ne), tehtävien erilaisuuden ja hierarkkisuuden korostamisella sekä toisen ryhmän toiminnan ja osaamisen vähättelyllä. Esimerkiksi vapaaehtoisten toiminta nähdään sitä merkityksellisempänä mitä vähemmän se uhkaa palomiesten omaa ammattiasemaa.\n\nPalomiehet puhuvat myös omasta yhteisöstään, sen toimintatavoista ja arvoista ja samalla määrittelevät ja neuvottelevat asemista, hierarkioista ja vallasta yhteisön sisällä. Palomiesyhteisöä, joukkuetta, käsittelevä puhe jäsentyy elämäntapadiskurssissa, ja siinä on erotettavissa kaksi eri funktiota. Ensimmäisen, edunvalvonnan, funktiona on palomiesten etujen varmistaminen suhteessa muihin työntekijöihin. Edunvalvontaa tehdään puheessa rakentamalla vastakkainasettelu 70- ja 80-luvun työn ja 90-luvun työn välille. Vastakkaisuutta tuotetaan suhteessa siihen, ketkä työyhteisössä työskentelevät (joukkueen kiinteys), suhteessa työnjakoon ja vahvuuteen sekä suhteessa yhteisöllisyyteen. Toiseksi joukkuetta koskeva puhe voidaan nähdä kontrollina, jonka avulla palomiesyhteisö rakentaa puheessaan yhteisiä näkemyksiä, tapoja olla ja tehdä työtä yhteisössä. Eli siinä missä edunvalvonnan voidaan ajatella suuntautuvan palomiesten ja muiden välille, suuntautuu joukkuetta käsittelevässä puheessa käytetyt kontrollin keinot palomiesten välille. Palomiehet esimerkiksi kertovat ja neuvottelevat siitä, mitä yhteisössä saa tai ei saa tehdä.\n\nTutkimus avaa ikkunan palomiestyön arkeen ja palomiesten tapoihin jäsentää palomiestyötä ja sen muutosta. Tutkimus tarjoaakin uudenlaisen tavan jäsentää palomiestyön muutosta ja palomiesyhteisön toimintaa. Samalla tutkimus on kuvaus kolmen työyhteisön kokemista ja läpikäymistä muutosprosesseista suomalaisessa yhteiskunnassa 1970-luvulta 2000-luvun alkuun.\n\n


ISBN-10:
978-951-44-8336-3
Kieli:
fin
Sivumäärä:
338 s.
Tekijät:
Mankkinen Teija
Tuotekoodi 010057
Tekijä Mankkinen Teija
29,00 €